Hyvää joulua!

Blogi on viettänyt hiljaiseloa opiskelukiireiden takia, mutta eipä meillä ole nenäpunkkiepäilyä enempää mitään erityistä tapahtunutkaan. Myy vietti yksivuotissynttäreitä 12.12. ja niitä juhlittiin isosiskon kanssa koiramaisen kakun kera.

Syksyllä kirpputorilta löytynyt Hurtan talvimantteli pääsi aatonaattona käyttöön, kun pakkanen kipusi lähelle kymmentä astetta. Mantteli on helppo pukea eikä se haittaa liikkumista tai asioiden toimittamista. Oikein kätevä palttoo. Myykään ei manttelista häiriinny. Manttelissa on myös paljon kirkkaita heijastimia, mikä on tosi hyvä juttu. Pieni lumipallero, kun saattaa helposti hävitäå lumihankeen. Näkee sitten autoilijatkin, että tien vieressä kulkee elävä lumipallo.

Nyt aattona on satanut niin paljon lunta, että auraamattomilla teillä Myyn maavara ei enää riitä, joten hankeen ei jää tassunjälkiä, vaan melkein Myy-tunneleita. Yhdessä veimme kynttilän myös Linda-cottonin haudalle.

Hyvää joulua ja iloista uutta vuotta 2015!

Toivottavat Sini, Myy ja Roosa

Mitä en herkun eteen tekisi?

Veriripuli

Meillä oli sitten oikein kunnon säikähdys Myyn kanssa syyskuun ensimmäisenä
viikonloppuna. Heräsin pe-la yöllä ja huomasin Myyn ripuloineen ympäri asuntoa. Koiran pedissä oli myös jätti oksennus ja vähän muuallakin sappisia lätäköitä. No, eipä siinä mitään, joskus niin käy ja Myy näytti hyvinvoivalta, joskin syylliseltä (vaikka ei olisi tarvinnut). Annoin ruiskulla vähän vettä. Aamulla reppahousu oli ihan väsynyt kaikesta oksentamisesta ja ripuloinnista. Koko lauantai meni hiljaisissa tunnelmissa. Myy ei syönyt, mutta sai ruiskulla vettä ja koirien maitohappobakteereja.

Sunnuntaiaamuna Myy oli oma iloinen itsensä. Vesi ei olisi kelvannut eikä riisin keitinvesikään. Ruiskulla niitä sitten aina parin tunnin välein annettiin. Välillä tuli pieni oksennus tai ripuli. Ripulissa oli pikkuisen verta, mutta se oli netin ja puhelimella tavoitetun eläinlääkärin mukaan normaalia. Kanan keitinvesi upposi illalla jo ja pienet keitetyn kananpalat.

Yöllä n. klo 23 Myyltä pääsi ripuli, joka haisi raudalle ja oli kokonaan punainen. En uskaltanut mennä nukkumaan vaan vahdin Myytä, joka oli kuitenkin itse reippaana. Kahden aikaan tuli toinen, pelkkää verta oleva ripuli. Siinä vaiheessa soitin taas eläinsairaalaan, koska noin pienelle otukselle pari ruokalusikallista verta on aika iso menetys. Eläinsairaala käskikin mielellään tulla paikalle. Pikaisen pakkaamisen ja äidille tehdyn puhelun jälkeen ajoimme porukoille, josta matka jatkui kohti Hattulan Univetiä. Vähän Myyllä jalat tärisi, mutta en tiedä, oliko kyseessä jännitys sylissä matkaamisesta vai väsymystä.

Univetissä pääsimme heti punnitsemisen jälkeen (3,1 kg) eläinlääkärin paikeille, joka totesi Myyn olevan kuivunut ja hieman kuumeinen. Myy pitäisi jättää nesteytykseen, röntgeniin ja lääkitykseen. Itse olin höhlänä varautunut valvomaan Myyn kanssa lääkärissä koko yön. Itku meinasi päästä jo hoitohuoneessa, mutta yritin pitää itseäni vielä kasassa, ettei Myy turhaan hermostuisi enempää. Myyhän on siis ihan totaalinen jänishousu vieraiden ihmisten kanssa - niin sanotusti hitaasti lämpenevä, kuten emäntänsäkin. Parkkipaikalla tuli sitten iso itku, kun Myy jäi hoitoon paikkaan, josta olin ensimmäisen koirani ruumiin kantanut Muumi-peittoon kapaloituna kotiin. (Linda-cottonista tulee joskus oma postaus.)

Aamulla puhelin soi ja soittaja sanoi Myyn olevan reipas, mutta arka. Kaikki oli hyvin, mutta Myyn voisi hakea vasta viimeisen suonensisäisen lääkityksen jälkeen puolen päivän aikaan. Iskän kanssa lähdimme Myytä hakemaan ja laskun saamisen aiheuttaman järkytyksen jälkeen odotin levottomana Myytä. En tainnut istua hetkeäkään vaan kiersin odotusaulaa ympäri ja ympäri. Lopulta Myy tuli hoitajan sylissä odotushuoneeseen. Sain Myyn syliin ja vaikka tervehdys oli vaisumpi kuin olin odottanut, olin todella helpottunut ja onnellinen. Myy oli selkeästi jäykkänä paikan ja outojen ihmisten takia. Kunnon helpotus näkyi vasta porukoiden pihassa, kun Myy tajusi, ettei häntä kiikutetakaan enää mihinkään toiseen kummalliseen paikkaan, vaan hän on kotona!

Myyn diagnoosi oli siis veriripuli, jonka syy jäi epäselväksi. Myy ei ollut syönyt mitään tienvarsilta nähdäkseni. Parvekkeella tuli yörittyä vahtimatta, mutta ei siellä pitäisi olla mitään vaarallista, korkeintaan pudonneita lehtiä. Myy söi myös palvattua luuputkea perjantai-iltana, jonka osuus jää arvoitukseksi. Röntgenissä ei näkynyt vierasesineitä eikä mitään sisäisiä "vaurioita" näyttänyt olevan. Tulehdusarvo oli yli 250 eli mittaamattomissa, mikä ainakin ihmisillä viittaisi bakteerin aiheuttamaan tulehdukseen. Nuorien punasolujen osuus oli koholla, eli kroppa yritti sopeutua veren menetykseen.

Myy sai mukaansa kahta eri lääkettä. Lyhytkestoisen pahoinvointilääkekuurin ja 10 päivän antibioottikuurin. Lisäksi Myyn ruuaksi vaihdettiin Royal Caninin Veterinary Gastro Intestinal Puppy -nappulat.

Ainakin emännälle tämä oli kova paikka, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin! Toivottavasti tällaista ei tarvitse kokea toiste. Ainahan jotain pikkuvikaa voi tulla, mutta ei enää nappi laudassa yöllä ajelua, pliis. Koitin sopia Myyn kanssa, että kymmeneen vuoteen ei rokotusten ulkopuolella käytäisi eläinlääkärillä. Myy oli varmaan samaa mieltä, koska eläinsairaalassa ei edes ulos tullut pissaa tai kakkaa. 10 minuutin sisällä kotiutumisesta pihaan tuli varmaan litran pissa ja sisälle tietokonetuolin alle verinen ripuli, jossa verta oli vähemmän ja se oli selkeästi hyytynyttä, joten päättelin, että pölläri oli varmaan koko hoitonsa ajan pidätellyt.

Sen jälkeen ensimmäisen kakan tuleminen kestikin sitten parisen päivää, mutta kun se tuli! Jestas. Ajattelin, että uusi ruoka vähentäisi ulosteen määrää, mutta se tekeekin siitä pehmeämpää ja selkeästi isompaa kuin ennen. Menee nyt ihan kakaksi koko päivitys, joten parempi lopettaa tähän.

Myyn uusi ruoka, lääkkeet ja kaljukohta, jossa oli eläinsairaalassa tippa.

Hyvää loppuviikkoa!

Myy päivittää

Myy täällä moi. Sini on ollut ihan huono päivittämään nyt kesällä, joten asia piti ottaa omiin tassuihin.

Mitäs tähän nyt sitten kirjoittaisi? No ainakin sen, että olen sisäsiisti. Ainakin omasta mielestäni. Parvekehan ei ole sisällä, mutta jostain syystä Sini ei päästä mua sinne enää. En kyllä yhtään tajua miksi. Sinne oli niin kätevä mennä illalla asioille heti, kun tuli edes mieleen, että voisin lurauttaa. Pidättely on niin tylsää. Sitäkään en yhtään tajua, miksi Siipa näyttää hapanta naamaa, kun käyn kakilla sen ison ruskean, pyörivän sienen alla. Väittää, että se on tuoli. Ei muuten ole. Ei siinä koskaan kukaan istu!

Roosasta on tullu ihan tylsä. Se ei leiki enää, juoksee vaan karkuun. Siitä on tullut joku ihme kukkahäntätäti. Koko ajan se koittaa hypätä jonnekin, mihin mä en muka pääse, mutta nykyään se ei pääse mua enää karkuun! Hyppään mihin vaan! Ulkona se vähän leikkii, mutta ei paljon, eikä se edes vedä vastaan, kun tapellaan luusta. Ihan tyhmä.

Ja tosiaan hyppään nykyään ihan mihin vaan. Jos Sini on painanu torkkua liian monta kertaa tai mulla on tylsää, niin hyppään sen sänkyyn ja pesen sen naaman tai työnnän kylmän nenäni sen alaselkään. Kyllä sillä lähtee Sininkin kone liikkeelle. Se höpisee jostain "myymuurista", jota se kehittelee, mutta kyllä mä hyppään senkin yli, kun vähän harjottelen.

Mutta arvatkaa mikä on maailman parasta? Tonnikalanamit. Ne on ihan parhainta elämässä. Voin tanssia kahdella jalalla vaikka kuinka kauan, jos ees luulen, että saan namia. Tai siis ne luulee, että mä luulen, mutta oikeasti mä tiedän. Kun oikein nätisti tanssii, niin kyllä ne antaa namia. Varsinkin Timppa ja Jussi. Ne on niin helppoja. Sini ja Siipa on vähän tyhmempiä.

Ja Sini oli tässä kerran tosi tyhmä. Se otti mun Ainun pois! Se piti muka pestä, kun sen pylly oli ihan harmaa. Höpöhöpö. Eikä se Sini edes antanu sitä takasin, vaikka se oli pesty. Mulla ei ollu mitään puksutettavaa! Sitten löysin muumipeikon ja aloin puksuttaan sitä. Se toimi! Sini sano, että sen lapsuuden muumimuistot menee ihan pilalle, kun Pikku Myy puksuttaa Muumipeikkoo, joten se anto mun Ainun takasin! Olin niin innoissani, että puksutin Ainua puoli tuntia ainakin! Olin sen jälkeen kyllä niin läkähdyksissä, että Jussi pelkäs, että mä kuolen janoon. Ja pah. Sini nurisee, että Ainun pylly on muka taas jo harmaa. Täytyy jemmata se jonnekin ennen kun se menee taas sinne "pesuun".

Sini väitti myös, että mä pissaan jaloilleni ja sen takia takajalat on ihan keltaset ja takussa. Sitten se otti sakset ja leikkas mun kauniin turkin ihan pilalle sieltä. Nyt kaikki nauraa mun kananjalkoja ja mä häpeen. Tyhmä Sini. Kostan sille. Vaikka kuinka koitin pistää hanttiin, niin silti se kyni mun kaikki jalat ihan hassuiks. Onneks oon muuten niin kaunis, niin ei se silleen haittaa, mutta ihan periaatteen takia täytyy keksiä joku kosto.

Tässä mä ja Roosa katotaan kissadokumenttia. Se oli tosi jännä.

Tässä mun jalat on vielä pörröiset. Timpalla ja Siipalla saan lenkkeillä flexissä, kun Roosallakin on ja me mennään yhessä ulos. Kotiin Sini ei suostu ostaan. Pyh.

Myyvideoita!

Ensimmäisessä videossa näkyy Myyn jalannostovillitys. Juoksujen alettua on joka pissalla pitänyt nostaa jalkaa tai molempia!




Seuraava video ei ehkä sovi niille kaikista paheksuvimmille ihmisille, vaikka uskoisin, että se on kuvakulman ja musiikin takia 99%:n mielestä hauska. Tässä siis uusin juoksu-ilmiö: Pupun (jatkuva!) puksiminen. Mainittakoon, että häntä ja takajalat ovat märät, koska Myy oli merkannut tahattomasti jalkojaan ulkona.




Seuraava video on Myyn lempipuuhaa (ainakin oli, pariin viikkoon ei ole huvittanut) eli kaivaa Kiinaan. Huomatkaa, että sohvatyynyjen väliin pitää myös "röhkiä".



Alla olevassa videossa Myy on vielä vähän pienempi. Kyseessä on pussailu- ja halipaini Roosan kanssa porukoiden sohvalla.


Viimeisessä videossa Myy on saanut ensimmäisen oikean luunsa, jonka syömisellä toivottiin kulmisten lähtevän. Kaikesta tuosta rouskimisesta huolimatta, ei ne itsestään lähteneet, kuten aiemmin on kerrottu.

Että sellaisia tällä kertaa! Nyt Myy nukkuu, mutta eiköhän pupun puksutus ala taas pian. Ensin vingutaan vähän aikaa ja sitten haetaan pupu, jota heitellään ja raastetaan ja "raiskataan".
Hormonaalista viikkoa kaikille!

Iso punainen

Sieltä se tuli, iso punainen nimittäin. 12.6.2014, kun Myy täytti puoli vuotta, Snii luki myöhään ja kellon ollessa jo 12. päivän puolella, Snii rapsutti Myytä masusta toivottaakseen hyvä yötä. Ja siellä se oli. Veripisara! Iso punainen! Olisi pitänyt tajuta, että yhtäkkiä alkanut jalan nostelu ja melkein puihin kiipeäminen on merkki tästä. Nyt Myy on siis iso tyttö eikä enää vauva. Vaikka emäntänsä vauva se on 20-vuotiaanakin.

Eilen Myy yritti mennä kirjaimellisesti perse edellä puuhun merkatakseen oikein korkealle, mutta homma meni vähän pieleen, kun pylly tuli pään yli, hetki käveltiin käsillään ja sitten mentiin voltilla selälleen. Myy pahastui, kun emäntä nauroi vedet silmissä. Pahastuminen unohtui onneksi nopeasti, kun vastaan tuli seuraava merkattava puu.

Myy on kyllä siivonnut itseään kiitettävästi eikä juoksuhousuja ole käytetty. Ei kyllä ollut tarkoituskaan. Ainoa juttu on se, että kun Myy ei ymmärrä, että hänellä ei ole jalannostamiseen otollista anatomiaa, niin merkkaus tuntuu usein valuvan vain jalkaa pitkin... Ja minkän sille voi jos häntänsä päällä tykkää istua, että se on vähän punainen!

Myy on myös kokeillut rajojaan Roosan kanssa, joka ei näytä pistävän pikku nulikalle kovin selviä sääntöjä. Sohvalla Myy kiipesi makoilevan Roosan selkään ja alkoi puksuttaa eli nylkyttää. Koirathan siis osoittavat näin dominointia eikä mitään "sellaista".

Olen yrittänyt kouluttaa Myystä lottokoiraa ja onnenkalua, koska olemme (ainakin emäntä on) haaveillut rivitaloasunnosta, jossa olisi aidattu piha ja yllä olevan kuvan märehtijät voisivat leikkiä ilman naruja. Roosa kun on sen verran riehakas ulkona, että Myy saattaa joutua kuristuksiin Roosan naruun, kun sähikäinen sinkoilee ympäriinsä. Myy ei ole toistaiseksi välittänyt lotosta ja luuli ilmeisesti lottokuponkia taas joksikin uudeksi kidutusvälineeksi, joita emännällä on jo ennestään paljon (kampoja, karstoja).

Näin mä aattelen sun lotostas!

Hyvää juhannusta kaikille!

T: Snii & Myy

Toipilas

Reppana on ihan väsy ja pupillit jättimäiset, mutta tyhmät kulmurit ovat nyt poissa. Tiukassa ne olivatkin! Nukutus alkoi vaikuttaa nopeasti eikä operaatio näyttänyt kovin hurjalta. Heräilyssä menikin herätyspiikinkin jälkeen enemmän aikaa. Siinä emännällä olikin loistava tilaisuus nyppiä korvakarvoja. Nyt on vaikkuvauvalla taas hyvin tuuletetut korvakäytävät.

Kotona Myy on ollut selkeästi vähän hukassa ja kakkaamisen kanssa sattui vähän vahinkoja. Ensimmäinen tuli paperille, mutta maha oli niin kuralla, että pylly sotkeentui ja emännän siivotessa sanomalehteä pois, Myy ehti vetää pyllyllään piiiiiiitkän raidan lattiaan ja vähän löysää kakkaa pääsi keittiön matolle. Tässä vaiheessa Myy pääsi pyllypyykille ja sen jälkeen tuli onneksi enää yksi läjä. Sanomattakin selvää, että meidän pieni pirtti hieman löyhkäsi. En tietenkään ollut Myylle vihainen, vaan silittelin ja kehuin hienoksi tytöksi murjottavaa muumia.

Juoma ja ruoka eivät vielä maistu, mutta pieniä "tutkimusmatkoja" Myy jo tekee. Ilmeisesti laajentuneilla pupilleilla ei nää kovin hyvin, koska Myy säikkyy ja kulkee varovasti ihan kuin uudessakin paikassa. Toivottavasti illalla jo maistuu murrelle murkinakin.